Tänä vuonna täytän 30. Miten siis minä, joka aina kuvitteli elämänlankansa loppuvan ennen täysi-ikäisyyttä päätyi tänne asti? Mihin 12 vuotta tässä välissä meni?
Nykyisille nuorille - älkää huoliko, jos ootte masentuneita tai itsetuhoisia tai syömishäiriöisiä - elämä kantaa kyllä. En sitten kyllä tiedä onko se hyvä vai huono juttu.
Nykyään kaikki käy terapiassa. Itse en koulukuraattorin jälkeen ole missään käynyt. Hän kyllä auttoi silloin aikoinaan. Jotenkin en vain jaksaisi avata elämäni tuhatta solmua ja käännettä tuntemattomalle ihmiselle. Kaikki parisuhteet ja niiden ongelmat. Muutot. Työpaikat. Harrastukset. Omat eläimet. Lapset.
Olen elämääni kyllä pääosin erittäin tyytyväinen. Voisin sanoa, että olen jopa onnellinen. Joskus vain vanhat asiat nostavat päätänsä. Ne hetket kun tekisi mieli viillellä. Tai olla syömättä. Hypätä junan alle. Sitten kun se kymmenen sekuntia on ohitse palaan taas maan tasalle, ja muistan, että mulla on paljon asioita mistä olla onnellinen ja miljoona asiaa hoidettavana vielä tänäänkin.